Baby style
Tänään uskaltauduin traumatisoimaan itseni Baby style -liikkeeseen. Hankin tukivyön. Siis ihan oikean tukivyön. Sellaisen jota jotku ihraiset kuulantyöntäjät käyttää hikoillessaan. Minä nuori – urheilullinen (ainakin joskus olin) – aktiiviliikkuja hankin jonku läskivyön. Parin tunnin kokeilun jälkeen tässä kotosalla minusta tuntuu että se vaan puristaa mahan littuun, ainakaan syödä tai istua sen kanssa ei voi. Ystävällinen myyjä sentään valkkasi minulle S-koon. Varmaan näki kuinka järkyttynyt olen. Ko. liikkeessä olis ollu kaikkea muutakin hyödyllistä kuten syöttöjuttuja, astioita, vauvanvaatteita, äitiysvaatteita, sittereitä, rattaita.. mitä sitä nyt kaikkea pitäisikään ostaa. Pyörin siellä hetken ja tunsin itseni ahdituneeksi. Minkä kokoisia potkupukuja sille edes pitäisi ostaa? Mitä jos se kuolee synnytykseen ja ostin sen kaiken krääsän turhaan? Tai jos ne ei vain sovi sille? Miksi sittereissä on värinä- ja musiikkitoiminnot? En vaan kerta kaikkiaan tuntenut oloani kotoisaksi, en pätkääkään. Koska se äitigeeni herää ja saa mutkin rupattelemaan nännikumeista kuin ne olis maailman normaalein asia? Ei varmaan koskaan.
Yritin soittaa ystävälleni ja siskolleni mutta kumpikaan ei oikein ymmärtänyt tätä ahdistusta. Ahdistuin lisää. Yritin soittaa Tuomakselle mutta se nyt vasta ei ymmärtänytkään mitään. Itkin. Yritin laittaa rakkaalle miehelleni hirven palapaistia uunissa ja tehä pottumuusia. Molemmat epäonnistuivat. En löytänyt perunasurvinta, unohdin kuoria perunat ja skippasin palapaisti ohjeesta just sen kohdan missä käsketään sekoittaa vehnäjauhot kylmään vesitilkkaan ennen kuin sen kaataa pataan – tai muuten jauhot vaan pakkuuntuu sinne. Arvaatte varmaan miten kävi. Taas itkin. Haluan töhin. Vapaa-ajalla voin juoda viinaa ja tanssia pöydillä tai lenkkeillä koirien kanssa. Jos musta ei vaan ole tähän? Jos en vaan oo äiti-tyyppiä?
